Tarkkailija

Istuskelen juuri nyt Helsinki-Vantaan lentokentällä. Eilen ja tänään oli työpäivä täällä pääkaupunkiseudulla ja nyt pian olen lähdössä Oulua kohti, jossa odottaakin muutama asiakastapaaminen. Eilen herätys oli klo 4.20, josta kohti lentokenttää ja Helsinkiä.

Eilen kävin työjuttujen jälkeen illalla ystävän luona, joka lupasi kokata minulle, joten kieltäytyminen kovan kiireenkään alla ei vaan ollut mahdollista. (A man's gotta eat, you know.) Kiiruhdin siis töistä työkaverin kyydissä toisen työkaverin kämpille, tsekkasin sähköpostin, raapustin muutamat kunto-ohjelmat, vaatteet vaihtoon, kävellen junalle, junalla keskustaan kauppaan ja kaupasta metroasemalle, metrosta busiin ja bussista kävellen kaverin luo. Kylläpäs päivällinen tulikin tarpeeseen. 

Metroasemalla oli kuitenkin jotain varsin epätavallista ainakin minulle. Metro oli myöhässä. Kokonaiset 11 minuuttia ! Vaikka itse en asukaan Helsingissä, niin silti sitä on tottunut että julkisilla pääsee koko ajan eteenpäin. Jos myöhästyt jostain, niin voit olla varma että odottaa pitää korkeintaan 5 minuuttia, kun seuraava kyyti jo saapuu. 

Ihmisiä alkoi olla jo aika paljon, kaikilla ihmettelevät kasvot  ja kiireisimmillä tuskalliset ilmeet. Minua harmitti oikeastaan vain se, että nälkä alkoi olla jo kova ja kaverillekin sanoin että tulen mahdollisimman nopeasti. 

Minusta on ihanaa katsella ihmisiä. Erilaisia tilanteita, ihmisten ilmeitä, käyttäytymistä ja eleitä. Sanaton viestintä kertoo yleensä paljon enemmän kuin sanallinen. Jossain vaiheessa päätin laittaa uuden iPod shuffleni päälle ja kuulokkeet korviin. Koin tilaisuuteni koittaneen. Kuuntelin rauhallista musiikkia ja katselin ympärilleni. Nuorta paria odottamassa metroa (taisivat olla ensitreffeillä), äiti ja tytär shoppailureissulta palanneena ja vanhempaa miestä ratkomassa sanaristikkoa, joka ihan selvästi yritti ottaa viereiseen rouvaan kontaktia, jotta voisi saada juttuseuraa tai ehkä jonkin ratkaisun ristikkoonsa. Rouva jatkoi maahan tuijottelua.

Ohjaajana ollaan usein esillä, äänessä ja liikkeessä. Ryhmäliikunnanohjaajana asiakkaiden edessä, innostamassa, opettamassa, motivoimassa ja jopa esiintymässä... Antamassa kaikkensa. Ja se on ihanaa se.

Sitten joskus taas on aivan ihanaa vain laittaa musiikki soimaan, seurata ihmisvilinää, sulautua massaan ja ostaa kukkakimppu ystävälle. 

Energistä kevättä kaikille.

Nyt tämä tarkkailija kiiruhtaa lennolle.

Yrittäjähenkisyyttä

Olen ollut yrittäjänä nyt virallisesti kohta 2,5 vuotta. Aika kuluu niin nopeasti. Kliseistä, mutta totta. Yrittäjyydessä on omat haasteensa ja mahdollisuutensa. Tarkemmin kun ajattelen, olen ollut yrittäjänä jo pitkään. Kun asiaa ajattelee vieläkin tarkemmin, en voi kuin hymyillä. Paljon ”yrityksiä” on mahtunut elämään.

Ensimmäinen muisto omien ideoiden tuotteistamisesta on se, kun ala-aste -ikäisenä askartelin kotona vihkoja, joissa oli ala-aste ikäisille puuhattavaa, aina yhdistä pisteet-tehtävistä erilaisiin arvoituksiin. Lisäksi tein kalentereita, joihin piirsin tietysti kuvat vuodenaikoja kuvaaviksi ja tein itse kalenterin, nimipäivineen kaikkineen. Näiden luovien hetkien jälkeen vein nämä luomukset äidille, joka toimi tuolloin opettajana. Kouluilla oli luonnollisesti paljon hienoja laitteita, kuten vaikkapa kopiokone. Joten… Äidille vastuullinen tehtävä: ”Kopioi näitä sen verran, että saan niitä jakoon koululle ja sukulaisille.” Sitten itse pyörän selkään ostamaan kartonkipohjat paikallisesta kirjakaupasta, jotta kalentereista tuli näyttävä kokonaisuus. Äiti hoiti homman ja yhteistyömme rullasi. Kalenterit ja tehtäväkirjat jakoon ja kiitosta nauttimaan. Pienessä koulussa (n.30 oppilasta) sain kuin sainkin kalenterin koko vuodeksi luokkahuoneemme seinälle. Kuinka mahtavalta se tuntuikaan. Olin niin ylpeä.

Kaverini Niinan kanssa olemme yrittäneet monen moista. Perustimme mm. Niinan leikkimökkiin Halpa-Hallin. Myimme siellä aluksi hotellihuoneista saatuja pieniä shampoo-pulloja, itse tehtyjä postikortteja ja vuokrasimme videoita. Kun kauppa oli aamulla avattu, toinen jäi vahtimaan kauppaa ja toinen lähti markkinointi-kierrokselle Niinan taloon (siihen aikaan isossa talossa asui Niinan perheen lisäksi myös Niinan sukulaisia). Kauppa alkoi käydä markkinointiponnisteluiden ansiosta ja saaduilla rahoilla lähdimme sitten kauppaan ostamaan mm. sipsejä, jotka sitten pussitimme isosta pussista useampaan pieneen pussiin ja myimme hyvällä katteella. Tällaisten hittituotteiden ansiosta asiakaskuntamme kasvoi entisestään. Kauppa oli yleensä auki vain kesäisin, mutta esimerkiksi pääsiäisenä myimme ovelta ovelle naapuri-piirissä itse tehtyjä pääsiäiskortteja. Askartelupaja meillä oli aina muutaman päivän ja luovuutta oli ilmassa. Sen jälkeen kortit reppuun ja ei kun kauppaamaan ! Kauppa kävi hyvin. En tiedä oliko syynä korttien ainutlaatuisuus vai pienten kauppaajien hartioitakin leveämpi hymy kun huomasimme, että naapuri alkoi ottaa kukkaroaan esille. Katsoimme toisiamme ja ajattelimme: Meistä tulee rikkaita.

Yksinyrittäjänäkin on tullut toimittua, kun pidin Baaria kotikeittiössä. Jäävesi maksoi markan . Äiti oli aina tyytyväinen kun pidin baaria, sillä keittiö kiilsi puhtauttaan. Kun asiakkaita ei ollut, siivosin ja pyyhin pöytiä. Jäävesi oli kauan yksi tähtituotteistani, kunnes markkinoille tuli Happy Meal: Kinkkuvoileipä ja jäävesi yhdessä. Asiakaskunta kasvoi jälleen uuden hittituotteen ilmestyttyä markkinoille. Joskus myynnissä oli myös suolapähkinöitä. Hyvä baarimestarihan tietää, että suolapähkinöiden syönnin jälkeen asiakas ostaa aina uuden jääveden. Mikä oivallus se olikaan !

Valitettavaa oli tietenkin se, että aina lopulta piti käydä välillä koulussakin ja sulkea baari, kauppa tai askartelupaja päiväksi. Mutta eiköhän sieltä koulustakin jäänyt aina jotain mieleen myöhempää työelämää tukemaan.

Yrittäjähenkisyys on arvokas asia ja tärkeä voimavara, oli kyse sitten yrittäjästä tai työntekijästä. Nöyränä kiitän ystäviä, perhettä, naapureita, äidin koulun kopiokonetta ja varsinkin äitiä yrittäjä -taipaleeni tukemisesta.

-Heli-