keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Hyvinvoinnin hinta

Mulla hajosi auto. Kyllähän se söi naista. Olin juuri menossa starttaamaan uuden yritysryhmän ohjaustapaamista ja STOP. Auto sammahti. Ihan odottamatta. Onneksi ihana työkaveri Anu oli lähellä auton kera. Hengästyneenä, parin sadan metrin juoksupätkän ottaneena hain Anulta avaimet, jumppakamojen siirto autosta toiseen ja menoksi. Kaikki meni lopulta hyvin. Pientä säätämistä, mutta silti hyvä päivä.

Muutama päivä myöhemmin sain tuttavani kautta pyynnön tehdä hänen tutulleen kunto-ohjelman. Luonnollisesti olin mielissäni. Mahtavaa! Jälleen on joku päättänyt järkevöittää kuntoiluaan, aloittaa sen ja vieläpä pyytää siihen apua alan ihmiseltä. Asian edetessä selvisi kuitenkin, että henkilö ei halua maksaa ohjelmasta mitään. Jahas. Että näin.

Mietitäänpä.. Minkä hinnan asettaisin omalle hyvinvoinnilleni? Kuinka monta nollaa luvusta löytyisi? Kuinka paljon rahaa vuodessa tai kuukaudessa käytetään auton huoltoon? Vakuutuksiin? Puhelinlaskuihin? Jokunen vuosi sitten olisin saattanut kunto-ohjelmia ilmaiseksi tehdäkin puolitutuille, mutta en enää. Kukas se kissan hännän nostaa, jos ei kissa itse? Jos autohuollon kaveri saa työstään palkan niin miksi en minäkin? 

Miksi hyvinvointiin sijoitettu raha kirpaisee enemmän kuin parin tonnin huolto autolle? Omaan hyvinvointiin sijoitettu raha kun tulee korkojen kera aina takaisin. Sehän on paras sijoitus ikinä!

Vaikka auton hajoaminen harmitti, niin SILTI... Juostessa avaimia hakemaan, olin samalla iloinen. Juoksin. Oma kone oli onneksi kunnossa.

keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Nautiskelu sallittu

Mulla oli hyvä päivä tänään. Tavallinen, mutta hyvä. Aamu starttasi aamutreenillä: 30 min juoksua ja 15 min keskivartalo-setti. Bueno. Töissä tuntui, että asiakas sai juuri sitä mitä toivoikin. Töiden jälkeen hieman asioiden hoitelua ja pakkaamista tulevaa muuttoa varten (tämä muuten tapahtuu jo ihan rutiinilla), ruoanlaittoa ja kotihommia. Sitten vielä moottoripyörän selkään ja kuutamoa kohti. Mahtavaa!

Ennen ajelua mietin kuitenkin: Jäisikö vai lähtisikö? Ja päätin, että kyllä me lähdetään. Kamppeet niskaan ja menoksi! Toinen vaihtoehto olisi ollut jäädä sohvalle.

Myönnän, että olen välillä aikamoinen telsun tuijottaja. ”Ai että! Täydelliset naiset! Oih! Frendit! Tää on niin huippu jakso!” Nyt olen kuitenkin päättänyt nostaa ahterini sohvalta. En siksi, että töissä ja mediassakin on puhuttu istumisen piilevistä vaaroista, vaan myös sen takia että on paljon asioita mitä menetän sohvalla möllöttäessä. Vai muisteleeko joku muka viiden vuoden kuluttua, että ”Kylläpäs se vuosi 2011 olikin vaan hyvä vuosi kun silloin tuli telkkarista se ja se…”? Kysyn vaan.

Tietysti telkkarin katsominen on mukavaa ja tulee välillä ihan tarpeeseenkin, mutta itse olen nyt tehnyt henkilökohtaisen lupauksen vähentää sitä. Sen sijaan aion lisätä sellaisia asioita mistä tulen ja myös JÄÄN hyvälle tuulelle. Kuten vaikkapa tuo moottoripyörällä ajelu muruseni kanssa tai aiemmin mainitsemani aamutreeni. Kyllä tekee kutaa, ystävät hyvät.

Jonkun viisaan olen kuullut joskus sanovan: ”Harvemmin kehitymme missään, jos meillä ei ole kivaa sitä tehdessä. ” Tehdään siis sellaisia asioita mistä nautimme ja minkä muistamme vielä vuosienkin kuluttua.