torstai 22. joulukuuta 2011

Aivan hyvin voin!


Olin neljä päivää Helsingissä. Eli minulla oli paljon aikaa seurata ihmisiä bussissa, metrossa, lentokoneessa ja jouluostoksilla. Siellä ihmisvilinässä maalaistytön mieleen nousee hassuja ajatuksia. Olisiko liian radikaalia yleistämistä, jos arvioisin monen lottokansalaisen viikon menevän seuraavanlaisesti?

Maanantai: Viikkoon on hankala startata. Viikonloppuna on ehkä tullut vähän herkuteltua ja olo on mitä epä-energisin. Kuitenkin pitäisi taas aloittaa se liikunta. Mieluusti mitä kovempaa, sitä kovempaa. Olo on vähän plösö, ehkä jopa krapulainen. Hankaluutta terveemmän viikon aloittamiseen tuo se, että ei oikein tiedä mistä aloittaa ja mikä olisi järkevintä ja tehokasta. Huokaus.

Tiistai: Työviikko käynnistyi. Jotenkin arki saatiin kuin saatiinkin taas rullaamaan. Jumppaan tai salillekin ehkä ehdittiin. Ehkä ensimmäistä kertaa tälle vuodelle, ehkä vanhasta tottumuksesta, ehkä omasta tahdosta ehkä kaverin kannustamana tai sen takia, että ”pitäis saada tätä painoakin alas, kun selkäkin jo krakaa.”

Keskiviikko: Kokonaiset kaksi päivää arkea takana. Huh. Hirveä kiire töissä. Ja ulkonakin on pimeää. Äh. Nyt ottamaan omaa aikaa telkkarin ja sohvan seuraan. ”Mä oon niin ansainnut tämän!”

Torstai: Jes, kohta on viikonloppu. Vielä pari päivää sinnittelyä ja sitten saa huilata vähän. Vielä täytyy kuitenkin rutistaa hetki. Kaveri pyysi jumpallekin. Joku pumppi se oli. Kuulemma tehokasta. Pakko kai se on lähteä.

Perjantai: Jes. Viikonloppu ja vapaus. Vihdoinkin voin unohtaa velvoitteet…

Uskoisin, että moni suomalainen harhailee viikosta toiseen vastaavanlaisessa mielentilassa. Toki mukaan mahtuu niitä toisenlaisiakin viikkoja. Välillä ollaan flunssassa, välillä liikutaan 6 kertaa viikossa, välillä saldo on pyöreä nolla. Välillä karpataan, skarpataan ja välillä todetaan, että onhan oluessakin proteiinia.

Eikö olisi hienoa, jos olisi mahdollisuus oppia itse suunnittelemaan omaa liikkumista, tehdä siitä järkevää ja suunnitelmallista? Oppia ymmärtämään mistä oma hyvinvointi koostuu? Ymmärtäisi kehoaan paremmin, tietäisi miten kannattaa liikkua kun haluaa painoa pois? Tai miten liikkua kun haluaa massaa lisää? Eikö olisi hienoa jos voisi itse päättää omasta hyvinvoinnista? Vaikka työ rasittaisi ja kotona työ ei tekemällä loppuisi?

Tiesitkö, että tämä kaikki on mahdollista? Voit ottaa ohjat OMIIN käsiisi! Sinustahan voisi tulla oman hyvinvointisi paras asiantuntija! Hyvinvointi on kaikkien etuoikeus eikä sen esteenä ole yleensä kuin elämäsi pääroolin esittäjä eli SINÄ. Sinusta se on kiinni. Aivan hyvin voit voida hyvin!

Rakas työkaverini Jorma Vaara kertoi:
Kaveri pyysi häneltä kunto-ohjelmaa. ”Tee Jore mulle sellanen tehokas kunto-ohjelma.” Täydennyksenä hän vielä huikkasi ”Sellainen mun TÄMÄN hetkiseen elämäntilanteeseen sopiva ohjelma”. Jore vastasi: ” Ai… Onko olemassa muunkinlaisia ohjelmia?” Mies havahtui. Niinpä. Ainoa oikea tapa liikkua on tehdä se itselle parhaalla tavalla. Tehokkainta on liikunta joka tulee tehdyksi ja jokainen on oman onnensa seppä.

Alkuvuodesta lehdet pursuavat  ”Tee edes tämä” –vinkkejä:
Minun listani 2012:

Tee edes nämä:

1)      Pese hampaat joka päivä.
2)      Hymyile.
3)      Osallistu Trainer4You Hyvinvointivalmentaja –koulutukseen.
4)      Nauti elämästä.