Klo 5.30: Herätyskello soi. Olin illalla ajatellut (päättänyt), että käyn salilla juoksumatolla juoksemassa n. 30 min ja sen jälkeen ehdin vielä liikuntakeskus Hukan aamujoogaan. Klo 5.30. Torkutan. Aika nopeasti teen päätöksen siitä, että käyn juoksemassa myöhemmin. Torkutan taas. Ja vielä kerran. Mutta en nukahda enää uudelleen.
Klo 6.09 : Ylös ja menoksi. Aamujooga odottaa. (Torkuttaminen on muuten ihan tyhmää.)
Klo 6.26: Auto on onneksi lämmin. Ajan vähän liian lujaa ehtiäkseni tunnille. Toisaalta houkuttaisi käydä juoksemassa niin, että jalat uupuu, hiki virtaa ja hengitys on puuskuttamista. Mutta ei. Lupasin Ridelle eilen, että tulen.
Klo 7.00: Ehdin kuin ehdinkin tunnille, kun kello on juuri pykälässä. Otan maton, istahdan alas ja alan nauttimaan lämpöjoogasta, salin lämpötilan ollessa lähempänä 40 astetta. Omatunto kolkuttaa vieläkin hieman, kun en käynyt juoksemassa. Mutta mikäs tässä ollessa: Kehoa huoltava harjoittelu käy minulle hyvinkin pienestä haasteesta.
Klo 7.03: Tunti alkaa: Kiertoja, taivutuksia, rullauksia, ojennuksia, tasapainoa, koordinaatiota, voimaa, kehonhallintaa... Ja toistoja toistojen perään. Ohjaajana toimii Tanskasen Ride, joka palkittiin tänä vuonna yhtenä "Arjen sankarina" Oulussa. Ja sitä hän totisesti onkin. Itsellekin tuli hieman sankarillinen olo tuon tunnin jälkeen: Itselleni on helpompaa mennä lujaa, kovemmilla tehoilla, musiikin rytmittäessä tekemistä... Mutta välillä on hyvä pysähtyä kuuntelemaan omaa kehoa: Mitä on tullut tehtyä viime aikoina? Mitä EI ole tullut tehtyä viime aikoina tai jopa kuukausina tai vuosina? Taipuu, taipuu... Joka uloshengityksellä hieman alemmaksi.
8.00: "En ole oikein joogaihminen", olen joskus jollekin sanonut. Nyt olen ainakin Hukan lämpöjooga-ihminen.
Kokeile hyvä ihminen, kokeile.
