Tiedättehän tämän aurinkolaseissa kulkevan, rääväsuisen
kaverin: Petri Nygårdin? Se jonka suosikkisanoja en taida edes tähän kohtaan
kirjoittaa. Aika ristiriitainen kaveri, sanoisin. Kukaan ei kerro, että
kuuntelisi hänen laulujaan, mutta silti tuntuu, että kaikki osaavat noiden
laulujen sanat. Itse uskallan myöntää, että tunnistan hänen ”teoksensa”, mutta
en kyllä voi väittää, että pitäisin niistä saati hänen julkisuuskuvastaan. Jostain kumman syystä, Petri kuitenkin sai minut pohtimaan mm. seuraavaa...
Meistä on moneksi, sanotaan. Toiset kirjoittavat lauluja,
toiset tekevät jotain muuta. Toiset nähdään rääväsuina, toiset ahkerina ja toiset ehkä murjottajina. Itse olen kamppaillut viime aikoina sen kanssa,
että osaisin olla tyytyväinen tiettyihin asioihin. Katsoa asioita
positiivisemmin. Etten kahlitsisi minäkuvaani yksittäisiin sanoihin,
suorituksiin tai tekemisiin ja tekemättömiin asioihin. Ei yksittäinen
tapahtuma, työpäivä tai työvuosikaan voi määritellä sitä millaisia olemme
ihmisinä. Itsekin olen vaimo, tytär, sisko, käly, miniä, kummitäti, serkku,
työntekijä, työkaveri, naapuri, kaveri… Kaikkea tätä. Ja olen erilainen eri
tilanteissa. No… Ehkä tietyt luonteenpiirteeni toistuvat näissä kaikissa, mutta
silti. Olin sitten ystävien kanssa pikkujoulujen vietossa, työpalaverissa tai
vanhempien luona äitienpäivänä, niin minä olen minä.
Uskon vakaasti, että myös Petrillä on monia puolia. Tosin moni näkee
hänestäkin vain sen yhden puolen. Jotenkin en vain haluaisi uskoa, että Nygårdien suvun
mummon synttäreillä puhutaan siitä, että ”Voi Petri, kun se sinun Selvä päivä
–kappaleesi olikin tarttuva. Siinähän oli oikein osuvat sanat.” Ei. En jotenkin
usko. Uskon (tai tahdon ainakin), että siellä jutellaan ihan muista asioita.
Vaikkapa siitä, että millainen Petri oli lapsena tai, että mitä Petri aikoo
tehdä kesällä. Tai sitten Petri jopa auttaa keittiössä, kahvia keitellen ja
mummon saamia kukkia tuoksutellen. (Joo, se olisikin hyvä.)
Joka tapauksessa… Itse olen ainakin erittäin onnekas että ympärilläni on
ihmisiä, joiden seurassa saan ja myös osaan ja uskallan olla oma itseni. Vaikka
se ei tarkoitakaan, että olisin aina samanlainen.
