Unelmia, muttei toimistohommia

Eilen ajellessani Rovaniemeltä Kokkolaan, tuli radiosta pitkästä, pitkästä aikaa Titanic -elokuvan tunnari: My heart will go on. Muistan tuon elokuva –illan kuin eilisen.  Päätimme kaverini kanssa mennä katsomaan tuota elokuvaa, kun kaikki olivat niin kehuneet sitä. Meillä oli mukana jotain herkkuja, kuten karkkia, ja myös nenäliinoja. Olimme siis jo varautuneet parkumiseen. Herkut ja nenäliinat ostimme Kokkolan Citymarketista ja sitten menoksi. En silloin uskaltanut paljastaa, mutta oikeasti en tainnut edes tietää mikä Titanic oli. Ainoa mitä tiesin, oli se, että kyseessä oli elokuva suuresta rakkaustarinasta ja varauduin pillittämään kuin viimeistä päivää. Oikein odotimme kaverin kanssa suurten tunteiden iltaa. Ja kuka muka väitti, että sivistymiseen tarvitaan koulun penkillä kököttämistä? Elokuvan jälkeen tiesin, että Titanic oli laiva, joka upposi ja Leonardo DiCaprio oli söpö. Mikä valaistuminen! Olin tuolloin 12v. ja totaalisen rakastunut tuohon siloposkiseen filmitähteen. Juttelimme kaverin kanssa tuona iltana yömyöhään tästä Leonardosta ja tuntui, että ei olisi yhtään mahdotonta että jompikumpi meistä menisi hänen kanssaan joku päivä naimisiin. 

Ei voi tietää. Kyllähän ne ihmiset matkustelee ja tapaa ihmisiä. Niin se vaan menee.

No… Tiedättekin miten sitten kävi. Leonardon kiertue ei osunutkaan Kälviälle. Mutta muistan tuon illan aina kun kuulen tuon biisin ja tulen noista muistoista niin hyvälle tuulelle. Ja unelmointihan ei mene koskaan hukkaan. Joten… Ole rohkea ja unelmoi niin että päätä huimaa. Kun löydät sateenkaaren pään, se tuntuu sydämessä, aivoissa ja varpaissa.

Ihanaa ja unelmoinnin täyteistä viikonloppua kaikille !

(kuva: Juliste, jota tuoíjotettiin päivät ja yöt)