Tapansa kullakin.

Tiedätkö sen tunteen, kun sinusta tuntuu että tämä erikoinen tapasi on varmaan aika erikoinen, mutta sitten kun otat asian (ehkä hieman ujostellenkin) jonkun kanssa puheeksi...Löytyy paljon samanlaisia ihmisiä !

1) Kun tulen töistä kotiin, puran laukkuni AINA. Vaikka tiedän, että seuraavana aamuna laitan samat tavarat samaan kassiin, niin silti. Toimin samalla tavalla aina, tulin sitten töistä tai ulkomailta. Oli kellonaika sitten klo 16.00 tai 04.00. Tämä luo mielestäni sopivaa järjestystä. 

Joku voisi ajatella: "Mitä ajan tuhlausta!" 

Minä ajattelen: Ihminen tarvitsee myös rutiineja. 

2) Minulla on oma talokirja. Eli kansio, johon leikkelen sisustus- ja muista lehdistä ideoita tulevan taloni sisustukseen. Joskus ideat ovat aika hullujakin ja todennäköisesti en tule käyttämään puoliakaan näistä. 

Joku voisi ajatella: "Mitä hullua! Ehdit kuitenkin muuttamaan mieltäsi ainakin sata kertaa ennen kuin talon kivijalkakaan on kasassa" 

Minä ajattelen: Unelmointi itsessään on ihanaa ja hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. 

3) En ikinä malta odottaa lahjojen antamista juhlapäivään saakka. Ostan usein lahjat hyvissä ajoin ja sitten ne odottavat eteisen pöydällä antamista. Vaatii todella paljon pinnistelyä, että maltan odottaa h-hetkeen. Miehellenikin annoin huomenlahjan viikkoa ennen häitä. 

Joku voisi ajatella:" Eihän tuossa ole mitään järkeä! Lahjat annetaan juhlapäivänä." 

Minä ajattelen: Eihän se haittaa jos lahja tulee joskus etuajassa. Sitä paitsi mieheni mielestä tämä on söpö piirre minussa.

Sunnuntain helinä:

Oletteko ajatelleet, että jos hulluuteen osallistuu riittävän monia, siitä tulee aivan normaalia?

- Majolin Pierre-

Minkä taakseen jättää...

Joskus blogia kirjoittaessa tuntuu, että kannattaako kirjoittaa. "Tämäkin asia, kannattaakohan tätä nyt ikuistaa tänne nettiin?... Mitä ne musta oikein ajattelee... Loukkaantuuko joku tai ymmärtääkö väärin...?" Joskus on kuitenkin pakko vaan antaa asioiden tulla. Sanon usein, että olen nainen jolla ei ole salaisuuksia. En voi pitää asioita sisälläni, vaan jaan ilot, surut, murheet, turhautuneisuuden tai innostuneisuuden lähipiirilleni. Jokainen saa siitä kyllä osansa... Uskoisin.

Opiskeluaikoina muistan kuinka lehtorimme Heikki Hannola Rovaniemen AMK:sta sanoi meille: "Katsokaa ympärillenne. Täällä luokassa saattaa istua henkilö, jolle haette töihin tulevaisuudessa. Kannattaa siis miettiä kuinka opiskelette, käyttäydytte ja millaisen kuvan itsestänne annatte." 

Minkä taakseen jättää sen edestään löytää, sanotaan. Ja olen aina uskonut tähän sanontaan ja pyrkinyt myös toimimaan sen mukaan. Uskon, että positiivinen ja miellyttävä käytös, asenne ja vaikkapa hymy maksavat itsensä takaisin vielä kymmenenkin vuoden päästä. "Life's like a box of chocolates, you never know what you're gonna get." Elä hetkessä, mutta muista että tämä päivä vaikuttaa myös huomiseen ja huominen ensi viikkoon. Ensivaikutelmankin voi tehdä vain kerran.

Muutaman kerran on minullakin tullut eteen tilanne, jossa muut olisivat odottaneet minulta valintaa: Kumman ystävän valitset? Kenen kanssa teet yhteistyötä? Missä salilla treenaat? Pari kertaa omat valintani ovat suututtaneetkin muita, mutta en ole tapojani muuttanut. Olen edelleen ystävä molempien henkilöiden kanssa, jotka eivät voi sietää toisiaan, vaikka siinä hetkessä tuntui olevan liki mahdotonta että toisen ystävän vihamies voisi olla minun ystäväni. Teen edelleen yhteistyötä useampien tahojen kanssa, jotka ovat toistensa "kilpailijoita" ja treenaan siellä missä se parhaimmalta tuntuu tai aikatauluun sopii. Deal with it. I know I will.

Haluaisin uskoa, että voi elää onnellisesti ilman että pitää "valita puolta" tai poltella siltoja takanaan. Haluaisin elää niin, että mitä tai ketä tahansa eteen tuleekaan, voin olla varma siitä, että olen toiminut niin, että vihanpitoa ei ole tai uusille kokemuksille ja unelmien toteuttamiselle ei löydy esteitä. 

Vielä tähän loppuun Kiitos Jorelle, joka on entinen luokkakaverini ja tietysti myös hyvä ystävä. Kolme vuotta sitten Jore oli kehunut minua nykyiselle työnantajalleni. 

Ja tässä sitä nyt ollaan. Ehkä jotain tuli tehtyä myös oikein.

Onnekasta, mutta yksinkertaista.

 

(Kuva: Jore ja minä Sauvaliikunta -kirjan kuvausreissulla 2009)