Muistan elävästi vuoden 1994. Olimme Kälviän koulujen
välisissä yleisurheilukisoissa (yksi vuoden kohokohdista, oli sitten itse
katsomossa tai lähtöviivalla). Minä en ollut mistään lahjakkaimmasta päästä,
mutta kun kerran sai osallistua niin minähän menin. Jännitti ihan törkeesti.
Osallistuin 800 metrin juoksuun. Vatsaa väänsi ja olin
meidän koulun ainoa juoksija tuossa lajissa. En ollut ennen osallistunut
pidemmille matkoille. (Ja voi pojat kun tuo matka tuntuikin pitkältä!). Pyssy pamahti ja tyttöjoukko pinkaisi liikkeelle.
Muistan kuin eilisen päivän kuinka meidän koulun 6. luokan poika juoksi KOKO MATKAN vierelläni ja
kannusti: Hyvä Heli! Jaksat vielä! Juokse, juokse! Ja minähän juoksin. Juoksin
niin lujaa, että viimeisellä sadalla metrillä ohitin vielä kaksi juoksijaa ja
tulin toiseksi. En olisi IKINÄ USKONUT! Sain siis hopeamitalin! Ihan parasta! Muistan kuinka vielä
viikkoja kisojen jälkeen kaverin kanssa juteltiin, että hopea onkin paljon
nätimpi väri kuin kulta. Ja se voittaja olikin ihan oikea juoksija. Juossut
kilpaa ennenkin.
Kuinka upea tunne olikaan saada mitali kaulaan. Voitin ne
isompien koulujenkin tytöt, jotka kävivät kylän kisoissa viikottain. Ja kuinka
hienolta tuntuikaan saada kannustusta joltain ei-niin-läheiseltä henkilöltä,
ponnistella oman jaksamisen kynnyksellä, puhista ja puuskuttaa, taistella ja
sinnitellä, tehdä jotain mihin ei itse uskonut kykenevänsä… mutta joku toinenpa uskoi. Halusin näyttää pojalle, että "kyllä perskuta vie olen kannustuksesi ja
luottamuksesi arvoinen".
Se oli niitä päiviä, mitä kolmosluokkalainen ei hevillä
unohda. Maaliviivalle päästyäni oli pakko istua alas ja tasata hengitystä.
Vierelläni kentän laidalla juossut kaveri taputti selkääni ja sanoi: ”Hyvä
Heli, mahtava juoksu!” Vitsi, mikä päivä.
Uskon koko sydämestäni, että mikään muu ei kehitä, kasvata, motivoi
ja innosta ihmistä yhtä paljon kuin vastuun saaminen, toisten luja usko omaan
osaamiseen ja myös niiden piilevien taitojen ja voimavarojen esiin tuominen
heikkoinakin hetkinä, kun oma usko meinaa loppua.
Luoja
Anna haluni aina olla suurempi kuin kykyni.
-Michelangelo-
0 kommenttia:
Lähetä kommentti